Yritysesittely

Keskeisiä asioita Tevellasta (pdf)

Perustietoa yrityksestä

  • Perustettu v. 1984
  • Täysin kotimainen omistuspohja.
  • Liikevaihto v. 2015-2016 tilikaudella n. 9,7 miljoonaa euroa.
  • Asiakkaina pääosin päiväkodit ja koulut, toiminta koko Suomen kattavaa.
  • Myyntiä myös kuluttajille jälleenmyyjien ja nettikaupan kautta. Näiden asiakasryhmien osuus Tevellan kokonaisliikevaihdosta n. 1,2 miljoonaa euroa.
  • Toimipiste ja varastot Tampereella, edustajaverkosto kattaa koko maan.
  • Tavarantoimittajia kotimaassa n. 70 ja ulkomailla n.160.
  • Aktiivisia tuotenimikkeitä n. 7200 kpl.
  • Henkilökuntaa 38 henkeä, joista 5 avainasiakaspäällikköä.
  • Kalustekauppaan on erikoistunut 4 henkilöä toimistollamme ja lisäksi kaikki avainasiakaspäällikkömme ovat kokeneita kokonaiskalustamisen osaajia.
  • Toimitusjohtaja Jyri-Jukka Ääri
  • Hallituksen puheenjohtaja Pentti Väyrynen

Tevellan toiminnan ydin

Tevella on yhteistyö- ja kasvuhakuinen, kotimaisesti ja kansainvälisesti verkostoitunut yritys, joka kehittää ja markkinoi sellaisia leikkimisen ja oppimisen välineitä, joiden avulla suomalaiset lapset voivat oppia päiväkodeissa ja kouluissa kiinnostavasti ja monipuolisesti. Tevella tekee läheistä yhteistyötä johtavien länsieurooppalaisten leikki-, opetus- ja oppimisvälineitä valmistavien ja markkinoivien yritysten sekä johtavien kotimaisten pedagogien kanssa. Tevella kehittää ja markkinoi myös laadukkaita ja ergonomisia kalusteita päiväkodeille sekä kouluille.

Menestys on yhteistyötä

Oppimisvälineiden puolella Tevellan tuotteiden kehittämiseen ja tuotevalintoihin ovat osallistuneet monet alan tunnustetut asiantuntijat, joiden ideoimia tuotteita löytyy Tevellan matematiikan ja äidinkielen osastoista.

Tevella on päiväkodin kokonaisvaltainen varustaja, ja tämän alueen selkeä markkinajohtaja Suomessa. Viimeisen viiden vuoden aikana Tevellan markkinaosuus Suomen päiväkotien kalustamisesta on ollut merkittävä. Kokonaisvaltaisuuteen kuuluu, että Tevellan valikoimalla voidaan varustaa päiväkoti kaikkine välineineen ja kalusteineen alusta loppuun.

Kalusteet

Tevella Oy:n kalusteista on paljon kokemuksia vaativissa laitosoloissa. Tevellalla on Pirkanmaalla alihankkijoita, jotka tuottavat kehittämiämme laadukkaita laitoskalusteita. Kalusteet täyttävät tiukentuvat säännökset raaka-aineiden, lakkojen / liimojen ja verhoilukankaiden suhteen. Annamme kaikille kalusteille vähintään vuoden takuun ja esim. Ella-sarjan tuotteille jopa kolmen vuoden takuun.

Tevella Oy:n valikoimissa on runsaasti ergonomisia tuotteita, joilla pyritään auttamaan henkilökunnan fyysistä jaksamista työssään. Esimerkkinä Tevella valikoimassa olevat, työergonomiaa avustavat, tuotteet mm. korkeat lastentuolit, jolloin lapset ja hoitajat istuvat aikuisille sopivan korkuisen pöydän ääressä. Myös pukemispenkit ja työskentelytuolit (nk. asentajantuolit) ovat työergonomian kannalta tärkeitä.

Tevella Oy on saksalaisen Habermaass GmbH tuotteiden edustaja Suomessa. Haba-kalusteiden muotoilu ja väritys kuvastaa uusia suuntauksia, ja kalusteet ovat erittäin kestäviä sekä esteettisiä, myös Haba kalusteille myönnetään kolmen vuoden takuu.

Uusimpana tuotealueena Tevella kalustaa ja varustaa nyt kaikki luonnontieteen opetustilat.

Tevellan energiatehokkaat, ympäristöystävälliset ja nykyaikaiset toimitilat

Tevella Oy rakennutti uudet toimitilat (kokonaisuus ~4.500 m2, josta varastoa ~3.500 m2) Tampereen Sarankulmaan Tevellan asiakaspalvelun ja toiminnan tehostamiseksi. Toimitilojen luovutus tapahtui toukokuussa 2014 YIT Rakennus Oy:n toimesta. Tavoitteena rakennushankkeessa oli saavuttaa uusissa toimitiloissa energiatehokas ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittava ja kuluttava kokonaisuus. Keskeisessä roolissa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi olivat mm. rakennusurakoitsijan YIT Rakennus Oy:n ammatillinen osaaminen, valitut rakennusmateriaalit, lämmitysjärjestelmänä maalämpö ja valaisinjärjestelminä LED-valaisimien käyttö.

Tavoitteissamme onnistuttiin hyvin. Rakennuksen energiatehokkuudesta kertova ET-luku on mm. varastotilan osalta 44 -> A. Paras A-ryhmä saavutetaan kun ko. luku on pienempi kuin 111.