Varhennettu kieltenopetus

Vieraan kielen oppimiseen voi yhdistää monipuolisesti erilaisia varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen arjen tilanteita ja oppimisen alueita.

Liikkeelle auttavat musiikki, tutut laulut ja lorut. Miltä esimerkiksi kuulostavat elefanttimarssi englanniksi tai hyppynaruloru ruotsiksi? Näissä hetkissä kylvetään siemeniä rohkealle vieraan kielen käytölle.

Matkaa vievät eteenpäin riimittelyt, sadut ja draama. Tuttujen satujen kuvat ruotsinkielisellä kerronnalla täydennettynä ovat jännittäviä. Kielitietoisuus lisääntyy. Aika jännää on myös se, jos vaikka eläinkäsinuket esittäytyvät ja kertovat, mitä eläimiä ne ovat. Kenties ruotsiksi, vaiko ehkä englanniksi? Käsitevarasto kasvaa.

Kenen vuoro on hypätä, kun taskunoppa osoittaa ”hoppa tai jump!” Entä kuka tasapainoilee sinisillä, punaisilla ja keltaisilla lattiamuodoilla sen mukaan, mitä englanniksi ohjeistetaan? Kieltä voi oppia itselle mielekkäällä tavalla.

Tutuista muistipeleistä ja lottopeleistä löytyy kuvan lisäksi sana vieraalla kielellä, ja pelatessa kuvat nimetään opeteltavalla kielellä. Kun kuvat liittyvät lasten arkeen ja mielenkiinnon kohteisiin, siirtyvät sanat huomaamatta peleistä arkikäyttöön, ja sanavarasto karttuu. Mallioppimisen avulla tietenkin.

Lasten kanssa voi koristella ympäristöä sanakorteilla, ja hyödyntää niitä muutenkin eri tavoin arjen tilanteissa. Kuullut sanat ja sanahahmot alkavat löytää toisiaan.

Teknologia ja robotiikka on yhdistettävissä tähänkin juttuun. Äänitauluun voi äänittää kuvan taakse sanan tai lauseen vieraalla kielellä. Kukin etenee omaa tahtiaan ja toimii persoonansa mukaan – meitä kun on niukkasanaisempia ja vuolaampia puhujia. Aika jännittävää on myös kuunnella äänitaulusta vaikkapa kaverin englanniksi äänittämä ohje pihaleikkiin.

BeeBot-robotti seikkailee taskumattoon sujautetuista kuva-sanasta toiseen, vaikkapa etsien numeroita lukujonojärjestyksessä. Lapsi tulkkaa Beebottia vieraalla kielellä ja kertoo muille, missä ruudussa robotti kulloinkin kulkee. Näin matikkaa harjoitellaan vieraalla kielellä ihan huomaamatta.

Suullinen kielitaito ja rohkea puhuminen vieraalla kielellä on yksi tavoite, mutta lapsethan tuppaavat innostumaan ja innostuessaan etenemään hurjin askelin. Aakkostaulut auttavat seuraavalle tasolle, kun kirjoittaminen vieraalla kielellä alkaa kiinnostaa. Kielitietoisuus on edennyt sanahahmoista äänne-kirjain vastaavuuteen.

Onnea iloiselle yhteiselle kielimatkalle!

Varhennetussa kielten opiskelussa helposti hyödynnettäviä materiaaleja ovat esimerkiksi:
- pelit
- laulut ja sadut
- draamavälineet
- liikuntavälineet
- sanakortit ja tarinakortit
- teknologia ja ohjelmointi
- aakkoset, numerot, värit

Tuotteet 1-16 / 56
  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. 4
Nouseva
  1. Äänisalkku NETTO Äänisalkku NETTO 570156
    69,00 €
  2. Äänitaulu NETTO Äänitaulu NETTO 570153
    46,90 €
  3. Active with ABC & 123 NETTO Active with ABC & 123 NETTO 273010
    170,00 €
  4. Agata Skata bok och spel Agata Skata bok och spel 351024
    69,90 €
  5. Alias Junior, ruotsi Alias Junior, ruotsi 323483
    28,90 €
  6. At School Puzzle At School Puzzle 350324
    12,90 €
  7. At the Zoo Puzzle At the Zoo Puzzle 350323
    12,90 €
  8. Basic Vocabulary Photo Cards Set Basic Vocabulary Photo Cards Set 350079
    31,90 €
  9. Big Box of Easy-to-Read Words Board Game Big Box of Easy-to-Read Words Board Game 350003
    49,90 €
  10. Big Box of Little Word Puzzles Big Box of Little Word Puzzles 350002
    49,90 €
  11. Big Box of Nursery Rhymes Big Box of Nursery Rhymes 350001
    49,90 €
  12. Bis English Bis English 350170
    34,90 €
  13. Böjliga bokstäver & Smidiga Siffor NETTO Böjliga bokstäver & Smidiga Siffor NETTO 273009
    170,00 €
  14. Bondgården Bondgården 351016
    16,90 €
  15. Creative Writing Flip Chart Creative Writing Flip Chart 350037
    29,90 €
  16. Easi-Speak Bluetooth NETTO Easi-Speak Bluetooth NETTO 570036
    69,00 €
  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. 4
Nouseva