Yleisiä kysymyksiä koulu- ja päiväkotiasiakkailtamme juuri nyt

Lähteekö tilaukset normaalisti Tevellasta, ja mikä on tilausten toimitusaika?
Toimintamme jatkuu normaalisti. Nyt teemme töitä mahdollisuuksien mukaan aina etänä, varastotoimintoja lukuun ottamatta. Tuotteiden varastotaso on hyvä, ja toimitusaika varastotuotteissa on tavanomaiset 3–5 työpäivää. Kalusteista osa on suoratoimituksia varastolta ja osa tehdastoimituksia. Tehdastoimitusaika vaihtelee muutamista työpäivistä useisiin viikkoihin.

Miten voin varmistaa, että meillä on tarvitsemamme tuotteet käytössämme, kun koulutyö / päiväkotitoiminta palaa normaaliksi?
Vaikka Tevellan toiminta jatkuu normaalisti, tilanne vaikuttaa väistämättä tavarantoimittajien tuotantoon ja tavaraliikenteeseen. Siksi on odotettavissa, että varsinkin pitkään jatkuessaan tilanne vaikuttaa tuotteiden saatavuuteen. Käynnissä olevan tilanteen vaikutuksia on vaikea arvioida tarkasti, siksi suosittelemme, että tilauksia tehtäisiin nyt hyvissä ajoin. Esimerkiksi elokuun kaluste- ja varustetarpeita olisi hyvä miettiä nyt, ja tilaus tehtäisiin tavanomaista aikaisemmin, jo huhti-toukokuussa.

Koulu- / päiväkotiyksikkömme on nyt suljettu, siksi toimitusaika pitää sopia erikseen ja toimitus saattaa mennä useamman viikon päähän. Kannattaako meidän silti tehdä nyt tilaus ja miten voin infota teitä sopivasta toimitusajankohdasta?
Käynnissä olevan tilanteen vaikutuksia on vaikea arvioida tarkasti. Siksi suosittelemme, että tämän poikkeuksellisen kevään aikana tilauksia tehdään hyvissä ajoin. Kerro meille tilauksen yhteydessä, jos yksikkönne tilaus pitää toimittaa tiettynä toimitusaikana, niin huomioimme asian. Jos teet tilauksen verkkokaupassa, voit kirjoittaa lisätietoja tilaukseesi kassatapahtuman yhteydessä.

Meidän pitää täydentää kalusteita päiväkodissamme niin, että meillä on uudet kalusteet valmiina elokuun alussa. Miten meidän tulisi toimia tässä tilanteessa?
Vain osa kalusteista on saatavilla suoraan varastoltamme. Jos kalusteet ovat tehdastoimitustuotteita, on niiden toimitusaika normaalinakin aikana useampi viikko. Sen tähden tarpeiden kartoittaminen ja suunnittelu on hyvä aloittaa nyt, jotta projektinne voi edetä ripeästi tilaukseen. Autamme mielellämme suunnittelutyössä ja tarpeiden kartoittamisessa. Voit olla yhteydessä joko oman alueesi avainasiakaspäällikköön tai sisustusarkkitehtiimme. Katso yhteystiedot.

Mistä tilaukset lähetetään?
Tevellan varasto sijaitsee Tampereella. Toimitusten jakelun hoitaa Posti.

Miten varastolla huomioidaan koronavirustilanne?
Seuraamme tarkasti THL:n ohjeita. Varaston ja tuotannon henkilökunta noudattaa hyvää hygieniaa ja työskentelee hanskat kädessä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tuotetoimitukset kerätään hanskat kädessä. Tevellan henkilökunta ei saa tulla töihin, jos on flunssan oireita, ja käytössä on käsidesinfiointiainetta.