Tekijänoikeudet

Kaikkea sivuston sisältöön liittyvää materiaalia suojaa Tekijänoikeuslaki (8.7.1961/404). Sivuston tekijänoikeudet ja oikeudet sivujen ulkoasuun sekä muut immateriaalioikeudet näiden sivujen sisältöön (sisältäen esimerkiksi tekstin, kuvat ja äänet) kuuluvat joko Tevella Oy:lle tai yhteistyökumppaneillemme.

Sivuston sisällön kopioiminen, levittäminen, jakelu tai muu käyttäminen on sallittua vain siinä määrin kuin se lainsäädännössä on sallittu. Kaikki muu näiden sivujen sisällön käyttäminen edellyttää Tevella Oy:n antamaa kirjallista suostumusta. Käyttäjällä on kuitenkin lupa tallettaa osia sivustosta tietokoneellaan tai tulostaa niitä yksityishenkilön omaan, henkilökohtaiseen käyttöön. Sivujen sisältöä lainattaessa on aina ilmoitettava lähde. Lehdistötiedotteiden ja muiden julkiseksi tarkoitettujen asiakirjojen käyttö julkiseen tiedonvälitykseen on sallittu sillä edellytyksellä, että tiedon lähde mainitaan sitä käytettäessä.

Tevella Oy ja sen tuotteiden nimet ovat tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut sivustolla mainitut nimet voivat olla haltijoidensa suojattuja tunnuksia. Pääsyä sivustolle ei voida tulkita minkään sivuilla esiintyvän merkin lisenssi- tai muun käyttöoikeuden myöntämiseksi ilman etukäteistä kirjallista suostumusta.

Aineistopankki

Tevella Oy:n aineistopankki tarjoaa Käyttäjälle mahdollisuuden käyttää aineistopankissa nähtävillä olevia eri valmistajien tuotekuvia ja tavaramerkkejä.

Aineistopankin käyttö edellyttää käyttäjätunnusta ja salasanaa. Käyttäjä on vastuussa käyttäjätunnuksen ja salasanan säilyttämisestä. Tunnuksia ei saa luovuttaa toiselle henkilölle. Käyttäjä on vastuussa käyttämänsä aineistopankin kuvamateriaalin käytöstä. Aineistopankkia saa käyttää vain lain, muiden säännösten ja hyvän tavan mukaisesti.

Aineistopankki sisältää tekijänoikeudella, tavaramerkkioikeudella ja muilla immateriaalioikeuksilla suojattua kuvamateriaalia. Käyttäjällä ei ole ilman tekijän, oikeudenhaltijan tai Tevella Oy:n nimenomaista kirjallista lupaa oikeutta levittää, julkaista, kopioida, saattaa yleisön saataville tai muutoin kaupallisesti hyödyntää suojattua materiaalia.

Edellä sanotusta huolimatta Käyttäjällä on oikeus ilman Tevella Oy:n etukäteistä kirjallista suostumusta kopioida, tallentaa ja käyttää Tevella Oy:n aineistopankin kuvamateriaalia. Kolmannen osapuolen käyttäessa Tevella Oy:n tuotteita markkinoinnissa, mainonnassa ja ilmoituksissa tai muuhun julkaisuun, on sillä aina oltava ilmoitus- ja hyväksyttämisvelvollisuus Tevella Oy:lle. Lisäksi käyttäjä vastaa kopioimansa, tallentamansa tai käyttämänsä kuvamateriaalin osalta siitä, että kuvamateriaalin julkaiseminen ei loukkaa ketään kolmatta tai kenenkään kolmannen omistus-, tekijän- tai muitakaan oikeuksia eikä ole lain tai hyvän tavan vastainen.

Tevella Oy:lla on milloin tahansa oikeus muuttaa aineistopankkia, sen sisältöä, saatavilla oloa ja käyttöön tarvittaville laitteistoille asetettuja vaatimuksia.

Tämä sopimus tulee voimaan heti kun Käyttäjä käyttää palvelua. Tevella Oy:lla on oikeus purkaa tämä sopimus päättymään välittömästi, mikäli käyttäjä olennaisesti rikkoo sopimuksen ehtoja. Tevella Oy:lla on oikeus muuttaa aineistopankin ehtoja.

Sopijapuolilla ei ole oikeutta siirtää tätä sopimusta kolmannelle osapuolelle ilman toisen sopijapuolen etukäteistä kirjallista suostumusta.

Tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan Suomen lainsäädännön mukaan yleisessä alioikeudessa.