Varhennettu kieltenopetus

Vieraan kielen oppimiseen voi yhdistää monipuolisesti erilaisia varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen arjen tilanteita ja oppimisen alueita.

Liikkeelle auttavat musiikki, tutut laulut ja lorut. Miltä esimerkiksi kuulostavat elefanttimarssi englanniksi tai hyppynaruloru ruotsiksi? Näissä hetkissä kylvetään siemeniä rohkealle vieraan kielen käytölle.

Matkaa vievät eteenpäin riimittelyt, sadut ja draama. Tuttujen satujen kuvat ruotsinkielisellä kerronnalla täydennettynä ovat jännittäviä. Kielitietoisuus lisääntyy. Aika jännää on myös se, jos vaikka eläinkäsinuket esittäytyvät ja kertovat, mitä eläimiä ne ovat. Kenties ruotsiksi, vaiko ehkä englanniksi? Käsitevarasto kasvaa.

Kenen vuoro on hypätä, kun taskunoppa osoittaa ”hoppa tai jump!” Entä kuka tasapainoilee sinisillä, punaisilla ja keltaisilla lattiamuodoilla sen mukaan, mitä englanniksi ohjeistetaan? Kieltä voi oppia itselle mielekkäällä tavalla.

Tutuista muistipeleistä ja lottopeleistä löytyy kuvan lisäksi sana vieraalla kielellä, ja pelatessa kuvat nimetään opeteltavalla kielellä. Kun kuvat liittyvät lasten arkeen ja mielenkiinnon kohteisiin, siirtyvät sanat huomaamatta peleistä arkikäyttöön, ja sanavarasto karttuu. Mallioppimisen avulla tietenkin.

Lasten kanssa voi koristella ympäristöä sanakorteilla, ja hyödyntää niitä muutenkin eri tavoin arjen tilanteissa. Kuullut sanat ja sanahahmot alkavat löytää toisiaan.

Teknologia ja robotiikka on yhdistettävissä tähänkin juttuun. Äänitauluun voi äänittää kuvan taakse sanan tai lauseen vieraalla kielellä. Kukin etenee omaa tahtiaan ja toimii persoonansa mukaan – meitä kun on niukkasanaisempia ja vuolaampia puhujia. Aika jännittävää on myös kuunnella äänitaulusta vaikkapa kaverin englanniksi äänittämä ohje pihaleikkiin.

BeeBot-robotti seikkailee taskumattoon sujautetuista kuva-sanasta toiseen, vaikkapa etsien numeroita lukujonojärjestyksessä. Lapsi tulkkaa Beebottia vieraalla kielellä ja kertoo muille, missä ruudussa robotti kulloinkin kulkee. Näin matikkaa harjoitellaan vieraalla kielellä ihan huomaamatta.

Suullinen kielitaito ja rohkea puhuminen vieraalla kielellä on yksi tavoite, mutta lapsethan tuppaavat innostumaan ja innostuessaan etenemään hurjin askelin. Aakkostaulut auttavat seuraavalle tasolle, kun kirjoittaminen vieraalla kielellä alkaa kiinnostaa. Kielitietoisuus on edennyt sanahahmoista äänne-kirjain vastaavuuteen.

Onnea iloiselle yhteiselle kielimatkalle!

Varhennetussa kielten opiskelussa helposti hyödynnettäviä materiaaleja ovat esimerkiksi:
- pelit
- laulut ja sadut
- draamavälineet
- liikuntavälineet
- sanakortit ja tarinakortit
- teknologia ja ohjelmointi
- aakkoset, numerot, värit

10 Nimike(ttä)
Nouseva
  1. Äänitaulu Äänitaulu 570153
    58,16 €
  2. Alias Junior, englanti Alias Junior, englanti 323484
    35,84 €
  3. Alias Junior, ruotsi Alias Junior, ruotsi 323483
    35,84 €
  4. Kolmiodomino englanniksi eläimet ja ruoka Kolmiodomino englanniksi eläimet ja ruoka 350271
    22,94 €
  5. Kolmiodomino englanniksi lauseet Kolmiodomino englanniksi lauseet 350273
    22,94 €
  6. Kolmiodomino englanniksi luvut ja esineet Kolmiodomino englanniksi luvut ja esineet 350272
    22,94 €
  7. Kolmiodomino englanniksi, koulu ja koti Kolmiodomino englanniksi, koulu ja koti 350270
    22,94 €
  8. Leo's English kielikylpypaketti Leo's English kielikylpypaketti 350000
    556,76 €
  9. Se det goda! Se det goda! 260014
    41,80 €
  10. Se det goda! -aktivitetskorten Se det goda! -aktivitetskorten 260015
    36,83 €
Nouseva