Tevellan suunnittelutiimi

Tevella_oppimisyamparisto_1

Oppimisympäristöjen suunnittelijat

Oivaltavat koulujen ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt sekä erilaiset muut tilat, joissa leikitään, opiskellaan, tehdään töitä, viihdytään ja vietetään aikaa, syntyvät vankalla ammattitaidolla, pitkällisellä kokemuksella, asiakasta kuunnellen ja osallistamalla käyttäjiä mukaan suunnitteluun.

Tevellan suunnittelutiimiin kuuluvat sisustusarkkitehdit Hanna Nissilä ja Mia Salo sekä sisustussuunnittelija Sari Maali. Ryhmän design leadina toimii sisustusarkkitehti, palvelumuotoilija Erica Kivelä.

Erica Kivelä

”Suunnittelussa erilaisia työvaiheita on paljon, eikä yhtäkään kannata hypätä yli, sillä asiat kiteytyvät muotoonsa ihan joka vaiheessa. Suunnittelukohteissa on mukana useita asiantuntijaryhmiä, ja on tärkeää osata toimia yhdessä, koska päämäärä on aina yhteinen. Me kaikki kohdetta suunnittelevat tahot tarvitsemme paljon tietoa oman työn tueksi. On osattava kysyä ja jakaa oma osaaminen myös muiden käyttöön.”

Erica Kivelä | sisustusarkkitehti, palvelumuotoilija, design lead

Tutustu Ericaan.

”Kun kohdetta suunnitellaan, käyttäjälähtöisyys on ehdottomasti se tärkein asia. Meidän suunnittelijoiden tehtävä on suunnitella asiakkaan käyttötarpeisiin mukautuvat tilat. Koen olevani erityisen onnistunut, kun tilat vastaavat käyttäjien tarpeita, kun sisustus sulautuu kauniisti rakennuksen arkkitehtuuriin ja kun valitsemani kalusteratkaisut todella innostavat oppimaan.”

Mia Salo | sisustusarkkitehti

Tutustu Miaan.

Mia Salo
CC6A3137_1
Hanna Nissilä

”Koulujen oppimisympäristöjen suunnittelu on monella tapaa opettavaista ja antoisaa. Kilpailutusprosessit ovat antaneet paljon oppia, etenkin ranskalainen urakka. Erilaiset käyttäjäryhmiä osallistavat yhteiskehittämisen muodot, jotka kuuluvat suunnitteluun, ovat tuoneet tietoutta sekä antaneet työkaluja ja näkemystä suunnitteluun.”

Hanna Nissilä | sisustusarkkitehti, vanhempi suunnittelija

Tutustu Hannaan.

Koulujen oppimisympäristö