Hanna Nissilä

Hanna Nissilä, vanhempi suunnittelija, senior interior architect

Nimeni on Hanna Nissilä ja aloitin Tevellan oppimisympäristöjen suunnittelijana kesäkuussa 2021. Kaikkinensa Tevellassa päiväkotien ja koulujen suunnittelutyötä tekee nelihenkinen työryhmä.

Tieni sisustusarkkitehdiksi kulki taideopintojen kautta Turusta Helsinkiin. Opiskelin Turun taideakatemiassa, ja huomasin jossain vaiheessa, että veistoksista oli alkanut tulla valaisimia ja muita kalusteita. Arjen käyttöesineet kiinnostivat minua yhä enemmän, ja valmistuttuani ovet aukenivat Taideteolliseen korkeakouluun, nykyiseen Aalto-yliopistoon.

Minulla on 14 vuoden työkokemus, ja olen suunnittelut pääasiassa oppimis- ja työympäristöjä, mutta myös esimerkiksi sairaaloita ja seurakuntakeskuksia, showroomeja ja ravintoloita. Oli kohde mikä hyvänsä, suunnittelussa lähtökohtana ovat aina asiakkaan tarpeet ja toiveet. Tärkeänä kulmakivenä ovat myös tilojen arkkitehtuuri ja luonne, sisävärisuunnitelma sekä pintamateriaalit.

Koulujen oppimisympäristöjen suunnittelu on monella tapaa opettavaista ja antoisaa. Kilpailutusprosessit ovat antaneet paljon oppia, etenkin ranskalainen urakka. Erilaiset käyttäjäryhmiä osallistavat yhteiskehittämisen muodot, jotka kuuluvat suunnitteluun, ovat tuoneet tietoutta sekä antaneet työkaluja ja näkemystä suunnitteluun.

Tätä kaikkea suunnitteluosaamista pääsen nyt hyödyntämään Tevellassa. Hedelmällisellä yhteistyöllä asiakkaiden, Tevellan suunnittelijoiden ja muiden asiantuntijoiden sekä arkkitehti- ja suunnittelutoimistojen kanssa toteutamme upeita koulu- ja päiväkotikohteita!

Tevellan kalustemallistossa minua miellyttää eniten monipuolisuus. Valikoima kattaa kalustetarpeet päiväkodista koulumaailmaan. Ehdoton suosikkini on Zioxin valikoima, joka tarjoaa teknologiatuetun oppimisen välineistön. Minua puhuttelee myös Gymi Furnituren kalusteet, jotka sopivat toiminnalliseen ja motoristen taitojen oppimiseen. Gymin tuotteissa miellyttää myös materiaali ja konstailematon muotoilu.

Hanna työskentelee osana nelihenkistä Tevellan suunnittelijatiimiä. Yksi Hannan lähikollegoista on Mia Salo, lue Mian esittely.

Lue lisää oppimisympäristöjen suunnittelusta ja ratkaisuista.

Hanna Nissilä